Hyvän tuulen poikaystävä

Esitin Annalle vaikeana hetkenä keksimäni kysymyksen;

“-Oonko vaan sellainen hyvän tuulen poikaystävä jonka kanssa on tarkoitus olla vain kevyttä ja kivaa? Oikeissa ihmissuhteissa on kuitenkin niitä vaikeitakin hetkiä.”

Tää jäi painamaan mua. En todellakaan ajattele näin ja toivon että et sinäkään. Kauhea ajatus. Mut hyvä että tuli puheeksi.

Tähän kiteytyy paljon polyilystä. Ensinnäkin monet asiat voivat olla hankalia hahmottaa jos niistä ei erikseen ja ajatuksella puhuta. Toisekseen kaikki on sovittavissa (kenties joku haluaa juuri “kevyen” poikaystävyyden). Ja ihan kaikista asioista on hyvä puhua eikä mitään pidä jättää sanomatta.

Mulle hankalinta nykykuviossa tuntuu olevan ajatus sekundäärisyydestä ja se, että koen liian usein olevani yksinäinen. (Vaikka todellisuudessa useimmiten nautin yksin olemisesta ja useimmissa sosiaalisissa tilanteissa jopa kaipaan sitä.) Mutta ne ajatukset ovat kuitenkin läsnä, joten niistä kannattaa puhua. Ja kun niistä tulee puhuttua, ymmärrämme toisiamme taas vähän paremmin, ja kummallakin on parempi olo.

Otin lukuun Jessica Fernin kirjan Polywise. Siinä käsitellään muun muassa juuri näitä asioita, ja siitä on ollut apua näiden tuntemusten kohtaamisessa. Ja niin paljon kuin näistä polyelämän tunteista miettimistä tuleekin, palaan kuitenkin aina siihen, että monoelämä ei ainakaan itselleni ollut kyllä yhtään sen helpompaa, enkä onnistunut sen raameissa tätäkään vertaa. Nautin siitä, että osaan ainakin nyt puhua asioista paremmin kuin ennen. (Silloin kun osaan.)