1:02:15

Juoksu meni hienosti. Itse asiassa koko viikonloppu meni (pientä sättäystä lukuunottamatta) hienosti, vaikka lauantaina putosinkin aamupäivän suuren ilottelun jälkeen ihan valtavaan yksinäisyysahdistuskuoppaan.

Koin virallisen polyelämäni yhden ekan kun tapasin ennen juoksukisaa Annan aviomiehen. Hän vaikutti kaikin puolin tosi mukavalta ja kaikki sujui hyvin. En tiedä miksi tällaisista automaattisesti maalailee itselleen tosi pelottavia kauhuskenaarioita, olisi vaan taas pitänyt kuunnella sitä (oletettavasti kummankin) viisaampaa osapuolta. Näin juoksun jälkeen myös aviomiehen tyttöystävän, joka myös vaikutti tosi mukavalta. (Näissä kestää sulateltavaa, vaikka niitä on sulatellut etukäteenkin jo viikkokausia.)

Mutta se juoksu meni siis hienosti. Jäi jälkeenpäin harmitamaan, etten tajunnut opiskella yhtään kympin optimaalisesta strategiasta. Jätin turhan jännityksen ja itsevarmuuden puutteessa tankkiin ihan liikaa, ja otin kunnollisen loppukirin vasta noin kilsaa ennen maalia. Aamun tavoite 1:05 alittui kuitenkin reippaasti, ja nyt jälkiviisaana osaakin jo sanoa, että se tuntikin olisi kyllä jo alittunut. Itse asiassa ehdotin jo Annalle että käytäisiin joskus lähitulevaisuudessa juoksemassa sama reitti ihan ilman mitään esivalmisteluja siihen 59 minuuttii, ihan vaan koska pystytään. Anna oli ihan hurjan mukavaa juoksuseuraa ja hän kiltisti himmaili vierelläni koko alkumatkan, mutta jämähti itse juuri siinä kohtaa kun itse aloin kirimään. Kokemus ihan ekasta Oikeasta juoksukisasta oli kuitenkin hurjan positiivinen.

Toivoisin paljon lisää tällaisia hyviä hetkiä ja paljon lisää kestävyyttä paitsi juoksuun, myös yksinäisyyden sietämiseen.