Kurpitsat

Henkisesti yllättävän vaikea viikko sai tänään kirkkaimman mahdollisen vastapainon kun sain viettää perjantai-iltaa Annan ja hänen perheensä seurassa.

Olen kiintynyt Annaan jotenkin ihan liikaa, koska joinakin päivinä erossa oleminen sattuu ihan fyysisesti. Toisaalta aika yhdessä tuntuu aina menevän kuin kuplassa jossa muu maailma vain häviää olemattomiin.

Tänään kävimme Halikossa ihastelemassa kurpitsoja ja moikkaamassa perhetuttuja. Kurpitsoista oli kokemusta aiemminkin, mutta eniten nautin lyhyestä hetkestä keskellä onnellista perhearkea. Tunsin oloni kuin salamatkustajaksi joka kutsuttiin erehdyksessä parempien ihmisten juhliin. Se on niin jännää, miten sitä herkistyy niin lujaa joillekin sellaisille asioille jotka useimmille ovat niin arkisia etteivät ne edes rekisteröidy kokemuksiksi. Jäin pohtimaan, että onkohan omassa arjessani sellaisia.

Ehdin vielä illemmalla soittamaan lyhyen testilähetyksen uudelta studiolta, mutta se jäi todellakin lyhyeksi, koska huomisaamuna pitäisi juosta 10k Kaarinan syysmaratonilla. Tavoiteaika on 1:05, mutta ihan jo maaliin pääseminenkin hyväksytään tällä kertaa onnistumiseksi. Oman lisänsä juoksujännäilyyn tuo vielä se, että tapaan huomenna ensimmäistä kertaa Annan aviomiehen. Gasp.