Sauna

Taloyhtiön kaikkien asuntojen keittiö- ja kylpyhuoneremontti on raapinut hermoja ja tärykalvoja jo vuodenvaihteesta asti. Se, että omassa kämpässä ei pitkään aikaan tehty vielä mitään, ei oikein lohduttanut, koska aamusta iltaan kestävä piikkauksen, porauksen ja kaikenmaailman remonttihärdelli kaikuu sisällä kuitenkin kuin hammaslääkärin pora pääkallossa. Tänään tämä koettelemus on viimein omalta osalta voiton puolella kun uusi sauna ja kylpyhuone viimein luovutettiin käyttöön.

Remontti kesti reilut neljä viikkoa, jonka aikana rakennettiin siis koko sauna ja kylpyhuone, sekä keittiö alusta asti uusiksi. Ensimmäisen viikon vietin pitkälti autossa ja lähikuntien luonnonpuistoissa, käyden iltaisin Samppalinnassa tai Impivaarassa uimassa ja saunassa. Kun purkuvaihe oli ohi, ainakin osan päivistä saattoi tehdä töitä kotona, mutta Dexter-henkiset muovitukset ja alituinen remppareiskojen ravaus kämpässä teki arkipäivistä silti aikamoista selviytymistä.

Uusi keittiö on ihan ok ja uusi kylpyhuone näyttää kiiltävältä. Kaikki kodinkoneet, hanat, kaapistot ym. ovat selkeästi halvimpia mahdollisia, mutta ihan funktionaalisia. Nyt pääsee taas totuttelemaan arkeen jossaa ei tarvitse käyttää tiskiallasta urinaalina ja täysistunnollekin pääsee ilman ulos juoksemista. Elämän pieniä suuria iloja.

Ehkä suurin helpotus on kuitenkin odotus omasta rauhasta. Se, että omaan kotiin änkee satunnaisesti vieraita ihmisiä yleisavaimella pitkin päivää, on pitkän päälle yllättävän ahdistavaa.